Search
Close this search box.

Yritys | Ympäristö

SULKAVUOREN JÄTEVEDENPUHDISTAMO

Tampereen Sulkavuoren kallion sisäiset louhintatyöt aloitettiin vuonna 2018. Tekniikkaurakat aloitettiin huhtikuussa 2022 ja samalla turvavalaistushankinnat tulivat ajankohtaiseksi. Sähkösuunnittelija Rejlersin kanssa tehtiin yhteistyötä projektin alkuvaiheilta asti ja katseet kohdistuivat jo silloin Exilight Oy:n keskusakustolliseen ja osoitteelliseen ESC-200P-turvavalaisinjärjestelmään. ”Kohde on meidänkin mittapuullamme huomattavan iso, joten aivan heti se ei realisoitunut tilaukseksi”, toteaa myyntipäällikkö Jani Käkelä. Haastavaan ympäristöön sommiteltiin […]

Exilight Oy ja Salok Osk ovat sopineet yhteistyösopimuksen!

Sopimuksen tavoitteena on helpottaa Salok Jäsenyritysten kaupankäyntiä ja laskutusta Exilight Oy:n tarjoamien tuotteiden ja projektien osalta.Lähdemme innolla Salok Osk kanssa rakentamaan tehokkaampaa yhteistyötä ja valaisemaan kiinteistöjen turvallista poistumista.

Exilightin uutuudet kiinnostivat messuvieraita

Jyväskylässä 7.-9.9.2022 järjestetyt Pohjoismaiden suurimmat sähkömessut olivat menestys – jälleen kerran. Kolmipäiväisten messujen yli kymmenen tuhatta vierasta saivat sen, mitä tulivat hakemaan, ja jopa enemmän. Exilightin uudet Supernova+®-opastekyltit ja EXIoT Firegate -paloilmoitinjärjestelmä herättivät ansaittua huomiota, mutta myös yhtiön muu tarjonta käynnisti vilkkaita keskusteluja ja synnytti kysymyksiä. Jo usean vuoden ajan tarjolla ollut langaton EXIoT-pilvipalveluintegraatio on […]

Exilightin uudet Supernova+®-opastekyltit ja EXIoT Firegate esillä Jyväskylässä

Suomen sähköalan ammattilaiset kokoontuvat kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen Jyväskylään. Normaalisti kahden vuoden välein järjestettävä SähköValoTeleAV on Suomen tärkein sähköalan tapahtuma, jossa jokainen haluaa esitellä kovinta osaamistaan. Pandemiarajoitusten vuoksi puolella vuodella siirtynyt SähköValoTeleAV 2022 on herättänyt vielä tavallistakin enemmän kiinnostusta, ja kaikki näytteilleasettajapaikat varattiin loppuun jo kauan aikaa sitten. Exilightille messut ovat jopa normaalia […]

Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.